perjantai 13. heinäkuuta 2007

Asujen asu


Kun ajattelen teepaitoja, mieleeni tulevat heti James Dean ja Marlon Brando. Niin varmaan on tarkoituskin. Mielessäni valkoinen teeppari ja farkut assosioituvat kaikkeen siistiin, kapinallisuuteen ja komeuteen. Sellaiset miehet mutisevat vähän epäselvästi, häipyvät vaan yhtäkkiä, ovat rohkeita ja umpimielisiä. En minä sellaista miestä kotiini haluaisi, mutta on Jamesissa ja Marlonissa jotain ihmeellistä. Eikä vähiten se, että he uskalsivat liikkua julkisesti alusvaatteissa. Ehkä teeppari aikoinaan oli vähän kuin Madonnan tötterötissiasut.

Kiitos teille, kuolleet ikonit, että saamme pukeutua teeppareihin. Kiitos teille, kun osoititte meille maailmankaikkeuden ikuisesti upeimmat asun joka sopii kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Marlon Brandon kuva on Viettelysten vaunusta (1951) ja James Dean Nuoresta kapinallisesta (1955), yli viisikymmentä vuotta vettä virrannut, eikä mitään kulumisen merkkejä. Huh huh.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Teenkeltaiset hampaat

Olen ei-niin-intohimoinen teenjuoja. Kotona ei yleensä tee tule mieleenkään, mutta töissä juon kahdeksan tunnin päivän aikana noin 6-7 desiä keisarin morsianta. Yltiöpäinen teenjuontini johtuu siitä, että duunipaikan ainoat ilmaisboonukset ovat joko vapaa kahvi ja tee, ja kuten aiemmin nakkimetsässä olen huhuillut, en kahvista per se pidä lainkaan.

Toissapäivänä sain kuitenkin kuulla työkaveriltani, että joidenkin tutkimusten mukaan tee värjää hampaita jopa enemmän kuin kahvi ja tupakka! Uutinen järkytti minua kovasti, koska luulin säästäväni hampaitani kahvin juomattomuudellani ja tupakan polttamattomuudellani. Kakanmarjat, hampaani ovat tätä vauhtia voikukakan väriset vuoden päästä.

Keisarin morsiammella on keltaiset hampaat. Kuka olisi arvannut?

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Ihanat teenjuojatytöt

Aika usein minä mietin, että pitäis lopettaa kahvin juonti ja siirtyä teehen. Tee on semmoista pehmeiden, ajattelevien, humaanien ihmisten juomaa. Sitä juo sellaiset tytöt joilla on pitkä tukka, huivi päässä, ei meikkiä mutta ne on ilmankin tosi sieviä, niillä on isot villapaidat, puukoruja ja hauskat kengät. Sitten niillä on iso höyryävä muki, ja ne juo esimerkiksi kookoksen makuista teetä. Ei koskaan tavista earl greyta, vaan jotain vähän humaanimpaa. Minäkin voisin haluta olla sellainen tyttö. En tämmöinen tavallinen kahvinjuoja-ankimus.