Marcel Proust on nero. Monesta ei niin voi sanoa, mutta Marcelia ei mikään muu sana kuvaa paremmin.
Olen uppoutunut Marcelin kadonneeseen aikaan, enkä halua päästä pois. Marcel kirjoittaa omista muistoistaan, muistamisen ja unohtamisen helppudesta ja vaikeudesta, ajasta ja ihmisyydestä. Hän tekee sen niin hengästyttävän upeasti, syvällisesti ja oivaltavasti, etten saa otetta, miten kukaan yksi ihminen on voinut pystyä siihen. 3200 sivua, joka näyttää sisältävän suunnilleen tuhat perustavan laatuista, oman kirjansa vaativaa ajatusta. Toki Marcel kirjoitti pääteostaan 14 vuotta, mutta silti.
Ehkäpä nero on ihminen, jonka saavutuksia ei voi ymmärtää. Nero tuntuu ylittävän inhmilliset rajoitteet, Marcelin tapauksessa ihmisen psykologisen ja filosofisen ajattelun kekseliäisyyden rajat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti