Mustaa vesi oli

Mustaa vesi oli. Annukka nojasi leuan märkään puuhun ja työnsi peppua taaemmas. Kaiteen alimmalla puulla näkyivät ruskeat kengänkärjet. Vähän märät, valkoinen oli jälki siinä mihin märkyys loppui. Vesi mulpruili kun sillan alta virtasi lampeen.

Annukka muisti kaukana vesivoimalaitoksen, iso ja keltainen laatikko, joka pilasi kaiken. Ennen oli siinä koski, kalaa nousi, kivillä seisoi iskä, pieni poika, ja sen veli, vähän isompi poika. Nyt ei saa kalastaa. Annukka mietti. He kävivät kerran ryhmän kanssa voimalaitoksella, siellä setä kertoi miten isoon suodattimeen tarttui puistonpenkkejä ja polkupyöriä, että siinä nuoret ruojat miettikää miksi ei ole puistoissa penkkejä, kun kännissä ne jokiin nakotte.

Annukkaa hymyilytti kun hän muisti sedän tuohtuneena väpättävän parran, silloin vähän pelotti mutta nyt turvemmassa hymyilytti. Musta vesi kulki sieltä voimalaitoksen läpi, kävi kiertelemässä niitä penkkejä ja pyöriä ja muita möhkäleitä joita nuoret ruojat heittävät vesistöihin päntiönään.

Sieltä vesi tuli, vapaasta joesta, iloisena ja kirkkaana hypähteli kivien yli ja lauloi kauniisti liplattaen. Villinä se ryömi pohjaa myöten ja pinnalla kiisi. Iloiset kalat siellä telmivät. Sitten tuli voimala vastaan, imi iloisen veden, vesi taisteli vastaan, nousi vaahto ja kuohu, mutta ei voinut vesi vastustaa juoksua ja imua. Siellä imi laitos vedestä energian ja päästi sen valumaan siivilään, suodattimeen, jossa se purun läpi suodattuessaan mustaksi muuttui.

Ihan mustaksi muuttui. Ja nyt sillan alta valui. Annukka mutristi suutaan, suoristi selän ja nojasi käsien varassa kaiteeseen, kosteus tuntui lapasten läpi. Kohta saa jo talvitumput kun lumi tulee ja vesi jäätyy. Pinnalta jäätyy lammesta, virta vain jatkaa, kun ihmiset tarvitsevat energiaa.