Lapsena sai kerran vuodessa vappupallon. Sain sellaisen varmaan joka vuosi, heliumilla täytetyn foliopallon. Ei ne tiettykään silloin sata vuotta sitten olleet yhtään niin hienoja kuin nykyään, kun ne on kuorma-auton kokoisia ja koostettu miljoonasta osasta, ja eikö lapsia häiritse tai ihmetytä, kun muumilla tai hamtarolla on naama molemmilla puolilla palloa? Minua olisi häirinnyt kyllä.
No jaa. Mutta ainoa pallo, minkä muistan, oli tietenkin se ainoa joka karkasi. Oli ehkä vuosi 1984 tai jotain. Sisko oli saanut vaaleanpunasävyisen pallon jossa oli Smurffiina, minun palloni oli punasävyinen ja siinä olivat Topi ja Tessu. Minun oli tietenkin hienompi, tietenkin. Seistiin takapihalla, siinä oli muitakin naapureita, vappu ja kaikkea. Sitten naru irtosi kädestä ja Topi ja Tessu leijailivat pois. Kauhea kauhea huuto! Muistan vieläkin miten se kauniisti leijui ja aikuiset miehet pomppivat sen perään ja katsoivat paniikkisen tyrmistyneinä pienen tytön tuskaa.
Topi ja Tessu eivät koskaan tulleet takaisin. Onko muuten joskus niistä kahdesta ollut kenellekään mitään iloa? Minä en ainakaan muista. Elokuvankin kanssa tuli pienenä itku vaan.
Ja koska maailma on epäreilu paikka, siskon Smurffiina-pallo oli maailman historian pitkäikäisin ilmapallo joka leijuskeli hänen huoneessaan vielä kuukausien päästä, ei enää katon rajassa, mutta sen verran vittumaisesti ilmassa ettei sitä voinut heittää poiskaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti