tiistai 6. helmikuuta 2007

Fazer ja fasaanit

Karl Fazer toi fasaanit Suomeen Saksasta. Kaikkea sekin ehti. Puuttui meidän eläimistöön. Voiko niin tehdä? Mennä vaikka jonnekin missä asuu tapiireja ja tuoda niitä tänne, ihan vaan koska huvittaa? Ei nykyään, ei Suomessa.

Mutta kovin oli erilaista 1900-luvun alussa rikkailla karamellitehtailijoilla. Niin vaan mentiin ihan minne haluttiin ja tehtiin maailmasta sellainen että miellytti. Jos ei ollut kotona mieluista metsästettävää niin tuodaan sitä tänne eikä jäädä kotiin itkemään. Kieltämättä Karlilla oli oikea asenne, ei voi ihmetellä miksi hän menestyi.

Ja koska Karl päätti 1900-luvun alussa metsästää Suomessa fasaaneja, on minunkin ikkunani alla nykyisin afrikkalainen valtava lintu pasteeraamassa.

Ei kommentteja: